Recent Posts

Archive

Tags

Asiantuntevan valmentajan tunnusmerkit osa 1.


Toimivia ihmissuhdekemioita ja tieteellisten tutkimustuloksien soveltamista yksilöiden kohdalla. Sitä on personal trainerin arki. Oletko koskaan miettinyt, että mitä odotat hyvältä personal trainerilta? Miksi olet palkannut hänet auttamaan sinua kohti tavoitteitasi? Mihin tarvitset häntä? miksi haluat treenata hänen kanssaan? Näitä kannattaa pohtia jo valmentajaa harkitessa, mutta myös jatkuvasti valmennussuhteen aikana.

Kuvittele tilanne, jossa asiakas haluaa polttaa rasvaa kiinteytyen lopulta unelmavartaloonsa. Hän haluaa saavuttaa tämän tavoitteen, koska haluaa tuntea saman itsetunnon, mitä hänellä oli nuoruudessa, kun hän oli vielä entisissä unelmamitoissa. Hänelle ulkonäkö siis edesauttaa hyvän itsetunnon rakentumista ja hyvinvointia arjessa, siksi hän tavoittelee unelmakroppaa. Lisäksi hän haluaa keskittyä nyt vain itseensä, koska joutuu jo töissä tekemään paljon muiden puolesta ja kotona perheen. Hän haluaa siis sijoittaa fyysiseen, mutta myös henkiseen hyvinvointiinsa. No, miten hän saavuttaa haluamansa? Asiakas päättää palkata personal trainerin, koska on kuullut ystävältään, että hänen tulostensa takana on sellainen. Hän ei tiedä, millaista pt:n palkkaaminen käytännössä on, mutta päättää tehdä sen. Hän ei siis tiedä, mitä tuleman pitää. Miten PT:n tulisi sitten toimia tässä tilanteessa, kun asiakas ottaa häneen yhteyden? PT:n rooli on hyvin moninainen, haastava ja jatkuvasti muutoksessa. Jaan PT:n työnkuvan kahteen eri elementtiin. Ensimmäinen elementti on ihmissuhdetaitoja, eli viestintää, kommunikointia, yhteistyötä, empatiaa, johtajan roolin ottamista, luottamuksen rakentamista, psykologiaa. Toisin sanoen toimivaa valmentajan ja valmennettavan ihmissuhdetta, joka nojaa luottamukseen ja molemminpuoleiseen kunnioitukseen. Hyvin helppoja asioita kirjoittaa, mutta käytännössä hyvin aikaa vieviä ja vaikeita toteuttaa. Joidenkin asiakkaiden kohdalla tämän osuuden hoitaminen tuntuu tosin helpommalta kuin toisten. Toinen elementti on taas liikun